Lauantaina se sitten tapahtui, Julia sai agilityn ykkösluokassa kolmannen nollan ja siirtyi kakkosluokkaan. Julia kisasi ensimmäistä kertaa Hyvinkään lämpöisessä hallissa ja ensimmäinen kisa myös keinonurmella. Pohja ei tuottanut ongelmia, kun olemme kuitenkin käyneet jo monta kertaa Lahdessa harkkaamassa samantyyppisellä alustalla, mutta ekalla radalla vieras rengas sen sijaan oli Julialle liian hankala. Julia ei varmaan tajunnut mistä esteestä oli kyse, vaan jäi seisomaan renkaan eteen tyhmän näköisenä. Menin renkaan toiselle puolelle ja työnsin käteni renkaan sisään ja "vedin" Julian läpi. Vauhti hiipui kokonaan ja seuraava este oli muuri, josta toinen kielto. Yliaikaakin noista tuli, mutta muuten radalla oli ihan hyviäkin kohtia. Kontaktit menivät hyvin, keinua ei tarvinnut pelätä ja kepitkin otettiin hankalammalta puolelta.

Rengas oli myös toisella radalla ja oli ihan sellainen fiilis, että turhaa mennä koko radalle. Rengas oli neljänneksi viimeinen este ja siihen asti oli puhdas rata. Nyt tultiin muurilta suoraan renkaalle ja hyppäsihän Julia sen. Toiseksi viimeisen esteen jälkeen piti mennä vielä sivuun u-putkeen ja vasta sitten maalihyppy. Olen yrittänyt opettaa Julialle loppusuoran irtoamista  ja pelkäsin, että nythän se sitten irtoaa tietysti sille viimeiselle hypylle ennenaikojaan, mutta kahdella kädellä otin edelliseltä hypyltä ja sain kun sainkin putken oikeean päähän ja maaliin nollalla ja vajaa 4 s alle ihanneajan.

Kyllä sitten oli hymy herkässä. Radalta tuli viisi nollatulosta ja Julian sijoitus oli toinen. Kisat olivat meidän osalta ohi jo ennen yhtätoista ja sain hyppäristartin lahjakorttina. Ei ihan huvittanut jäädä iltaan yhdeksään asti odottamaan sitä kakkosen rataa.

My Saagakin sai uuden helan, jonka kävin ostamassa tänään.

Ensi sunnuntaina on Keiralla Vantaalla uudessa hallissa kolme starttia ja tänään oli viimeiset harkat ennen sitä. Toinen pohkeeni revähti harkkoissa, mutta ei onneksi kovin pahasti.

Jo aiemmin vihjailemani näyttelyreissu suuntautuu maaliskuussa Englantiin maailman suurimpaan koiranäyttelyyn eli Cruftsiin. Matkaan lähden Anne T:n , Peterin ja Keiran kanssa. Ajatus tuosta reissusta alkoi itämään jo vuosi sitten, kun Keiran ja Peterin narttupennusta olitiin Englannissa kiinnostuneita. Olisin pitänyt pennun meillä niin kauan, että olisi saatu otettua rabiesvasta-aineet ja olisimme vieneet pennun mukanamme. Niin kuin jotkut eli suurin osa blogini lukioista tietää, narttuja ei tullut, mutta ajatus jäi itämään.

Anne T vei viime kesänä Peterin Viroon näyttelyyn, josta oli mahdollisuus saada osallistumisoikeus Cruftsiin ja Peterhän sai sen. Kansainvälisillä muotovalioillahan on myös osallistumisoikeus. Peterhän on vahvistusta vaille c.i.b. Lähdemme reissuun maanantaina 5.3 ja menemme ensin laivalla 27 tuntia Saksaan. Saksasta ajamme Hollannin ja Belgian kautta Ranskaan ja sitten joko lautalla kanaalin yli tai junalla ali. Sitten alkaa varmasti matkan mielenkiintoisin vaihe eli ajaminen ns. väärällä puolella tietä kohti Birginhamia.

Olemme Englannissa kaksi yötä ja näyttelypäivä on perjantai. Menestystä en lähde Keiralle sieltä hakemaan, mutta onhan tuo varmasi kokemuksena ihan ainutkertainen. Pääsemme myös tapaamaan englantilaisia kooikerkasvattajia ja -harrastajia, joiden kanssa on tähän asti oltu vain kirjeenvaihdossa.

Takaisin samaa reittiä yhtä vuorokautta nopeammalla aikataululla ja jos kaikki sujuu hyvin, olemme kotona maanantaina 12.3. Autooni pitää vaihtaa kesärenkaat ennen reissua, sillä nastat ovat kielletyt keski-Europaassa ja Englannissa.

Anne

Ja huomio otsikon lopussa ei ole kysymysmerkkiä vaan huutomerkkejä. Viime tiistaina oli tilanne, jolloin vieraan ihmisen piti tulla mun avaimilla meille eikä ketään ihmistä ollut kotona. Kyselin nuorelta naiselta, että uskallatko mennä. Nainen oli tottunut kuulemma isoihinkin koiriin eikä siis pelännyt. Juu ei pelännyt ennen kuin oli avannut ulko-oven jälkeen tuulikaapin oven. Vaikea sanoa olivatko Keira ja Julia oikeasti vihaisia, mutta sain puhelinsoiton, että koirat eivät kuulemma päästäneet tuulikaapista pois. Ajatukseni olivat aluksi tosi ristiriitaiset, mutta nyt olen rauhoittunut. Lauma (Keira ja Julia) olivat sillä hetkellä vastuussa meidän asunnosta ja ne toimivat varmaan vaistonvarassa. Nyt tuli siis todistettua, että vahtimistaito on tallella. Eilen tämä sama nainen tuli sitten meille niin, että myös minä olin kotona. Ihan normaalisti koirat haukkuivat ja lopettivat haukkumisen nopeasti eli ei jäänyt  "päälle" se vartioiminen tätä tiettyä henkilöä kohtaan.

Muuten alkuvuosi on ollut koirien kanssa ihan normaalia arkea. Agilityharkoissa on käyty vaihtelevalla menestyksellä. Julia kieltäytyi menemästä keinulle viime maanantaina eli onpa kiva lähteä huomenna sitten kisoihin ton jälkeen. Eilen tuli sähkökatko melkein heti Keiran ja Julian harkkavuoron jälkeen ja tuntuipa oudolta olla pimeässä jäähdyttelemässä koiria. Onneksi lumi valaisi niin, että löysin takaisin autolle. Yksi koira harkkasi vähän autonvalojen valossa, mutta viimeinen jätti harkat väliin.

Loppiaisena olimme Pian, Noan ja Julian kanssa Mäntsälässä mätsärissä ja siellähän meni koko päivä. En muista onko koskaan ennen ollut yli 80 pikkukoiraa. Noalle ja Julialle molemmille punaiset nauhat eikä mitään muuta. Tuomarinainen toi naamansa tosi lähelle koiran kuonoa, mutta hyvin onneksi meni ja tuomari sai pitää nenänsä.

Minä en valittaut yhtään sitä lumettomuutta eli mulla on oikeus valittaa nyt, kun lunta tulee enemmän kuin laki sallii. Ei tässä muuten mitään ongelmaa ole, mutta en pääse aamuisin normaalille metsälenkille ennen kuin ehkä vasta keväällä .

Anne

Olen ihan ymmälläni Keiran käytöksestä. Se leikkii Julian kanssa monta kertaa päivässä. Koirat makaavat lattialla, äänetelevät ja "kalisuttavat" hampaita toisensa hampaisiin. Keira ei ole leikkinyt noin vuosikausiin kenenkään kanssa, mutta enpä valita yhtään. Kivaahan sitä on katsoa, kun toisilla on kivaa. Julia nauttii selvästi äitinsä huomiosta.

Vuosi vaihtui rauhallisesti ihan kotosalla. Raketteja katselin parvekkeelta. Julia vähän säikkyi, kun selkeästi viihtyi aattoillan mieluiten sängynalla. Ei kuitenkaan ollut kovin stressaantunut, kun söi kuitenkin puruluun. Puoli yhden aikaan yöllä käytin koirat vielä pissalla, kun edellinen lenkki tehtiin puoli kuuden aikaan ennen pahinta "pommitusta". Ennen asuimme alueella, jossa suurin osa asukkaista oli vanhuksia ja kyllä nyt huomasi selvästi, että täälläpäin ikärakenne on huomattavasti nuorempaa. Niin paljon enemmän paukkui illan aikana.

Agilityä on harkattu jo usemaan kerran joulun jälkeen ja ilmoitin Julian kisoihinkin. Meno on niin paljon vauhdikkaampaa ja iloisempaa kuin edellisissä kisoissa eli toiveissa jopa tuloksiakin reilun viikon kuluttua. Keira käy radalla niin kuumana, että sinkoilee välillä ihan mihin sattuu, mutta kivaa näyttää silläkin olevan.

Keiran Leevi-poika se nappasi heti uudenvuodenpäivänä ensimmäisen nollansa kolmosluokassa. Onnea Taina ja Leevi!

Huomenna haetaan kummipoika-Noa ja Pia Lahdesta ja käväistään Mäntsälässä mätsärissä.

"Kerran elämässä" reissukin on jo kovasti suunnitteilla ja hotelleja ja laivapaikkoja on varattu. Matkalla lähtee meiltä vain Keira ja ilmonkin sain tehtyä tällä viikolla. Tosi fiksua lähteä viikoksi reissuun kiireimpään tilinpäätösaikaan, mutta eivät nuo näyttelyjärjestäjät oikein meikäläisen aikataulujen mukaan toimi. Siksi onkin tehtävä viikonloppuisinkin töitä ja töiden parissa vietin uudenvuoden aaton ja päivänkin.

Anne

Keiran ja Julian kennelyskä alkaa olla jo ohi, mutta hyvin rauhallista elämää vietämme vieläkin. Harkkatauko jatkuu luultavasti koko loppuvuoden ja sitten ehkä pitäisi uskaltautua kisaamaan ainakin Keiran kanssa. Viime viikonlopun kolme starttia jouduin perumaan tuon yskän vuoksi.

Joulua vietän koirien kanssa pyöriihän noita ihmislapsia sitten täällä jo ennen joulua ja välipäivinä, kun kouluista on lomaa.

Kaikille Teille rauhallista joulua ja menestystä vuodelle 2012!

Anne

Tein koirien kanssa pikavisiitin länsinaapuriin ja ensimäinen ulkomaanreissu, josta ei ollut kotiintuomisina mitään palkintoja. No ei se mitään, hauska reissu muuten. Alkumatkasta meinasi kyllä itku tulla. Vaikka lumimyräkkä oli jo lauantaina loppunut, olivat pikkutiet tosi surkeassa kunnossa. Olen aina inhonnut ajaa Vääksyn ja Lammin väliä, mutta koskaan ennen ei ole ollu noin kamalaa. Ilmeisesti pahimman myräkän aikaan autoilijat olivat ajaneet keskitietä ja sitten päivälläkään tiellä ei mennyt kuin kolme ajouraa. Vastaantulijat tulivat surutta "omia" raiteitaan ja mä ajelin pitkin lumijääpenkkoja. Onneksi Lammin jälkeen tiet paranivat ja pääsin Turussa äidin lihapatojen ja perunalaatikon kimppuun.

Tapasimme satamassa Annen ja Peterin. Julian piti vähän komentaa Peteriä häkistä, kun Peter hyppäsi kyytiin. Hytissä pystyimme kuitenkin pitämään kaikkia koiria vapaina paitsi silloin kun ne olivat ilman meitä, Peter oli häkissä. Ensimmäisenä yönä minulla oli herraseuraa, kun Peter nukkui kanssani.

Tukholmaan saavuimme myrskyttömän yön jälkeen aikaisin ja ajoimme heti näyttelypaikalle. Saimme auton lähelle sisäänkäyntiä ja lähdimme koirien kanssa kunnon aamulenkille. Koirat tarkastettiin sisäänmenon yhteydessä ja siitä tarkastuksesta arkajalka-Julia veti sen verran herneen nenäänsä, että arasteli tuomarinkin käsittelyä. Olisi vaan pitänyt vetää koirat häkissä tarkastuksen ohi niin kuin moni muukin teki.

Kooikerit olivat kehässä vimeisinä eli meillä oli aikaa kierrellä myyntipisteissä ja jutella ruotsalaisten kanssa. Yritin taas puhua ruotsia parhaani mukaan ja ilmeisesti sainkin itseni ymmärretyksi, kun sain kennelliiton tiskilläkin asiat hoidettua. Siitä hyvästä perin Kaisa P sinulta pullakahvit ensi lauantain kisoissa. Oli niin rankaa .

Marikakin tuli Orryn kanssa meidän leiriin ja saimme "tulkinkin" paikalle. Anne T järkkäsi niin, että tuomari katsoi kooikerit pöydällä. Oli tiedossa, että liian suuret kooikerit eivät tälle tuomarille kelpaa ja mittakeppihän siellä alkoi urosten kohdalle heilumaan. Loppujen lopuksi voiton vei Kelmin poika  Mattson's Yasper ja Peter tuli toiseksi. Nartuissa voiton ja kaiken (titteli, serti, cacib, mva) sai Orry eli hienosti tuli voitto Suomeen. Onnea vielä Marika! Julia arkaili pöydällä, mutta liikkui harvinaisen hyvin.

Tuomari tykkäsi Keirasta, mutta sanoi heti, että tuolle liian pitkälletulevalle ruskealle kuonossa pitää tehdä jotain. Aika vaikea sitä on valkoiseksikaan saada. Ilmeisesti tuomari tajusi, että olen kasvattaja, kun olin kahden koiran kanssa peräkkäin kehässä ja jalostustyö hänen mielestään pielessä. Peterin "vika" taas oli, että ruskea ei tule suupieleen saakka. Sanoin sitten tuomarille kehän jälkeen, että olen tehnyt nyt kaikkeni, että värit menisivät paremmin ja hän vain totesi, että ei usko kun ei ole nähnyt niitä pentuja. No ehkä sitten joskus näkee tai sitten ei. Tuomari oli outo, kun halusi vetää välillä ihan omaa showtaan ja tuntui, että koirat eivät olekaan pääosassa.

Keira heilutti tuomarille pöydällä häntää ja saikin maininnan erinomaisesta luonteesta. No onneksi sentään toisella on hyvä luonne. Sitten juoksutin tuomarin mielestä Keiraa liian lujaa ja jouduin esittämään liikkeet uudelleen ja paljon hitaammin. Keiralle loppujen lopuksi eri3, sa ja pn4 ja Julialle eh.

Päivän aikana oli pakastanut ja olipa kiva, kun autossa on vebasto. Veimme tavarat autoon, vebasto päälle ja koirat lenkille. Kun tulimme takaisin, auto oli lämmin ja ikkunat sulaneet jäästä. Sataman osoitetta ei ollut meistä kumpikaan ottanut muistiin ja tehtiin vähän Tukholmakierrosta ennen kuin Anne T:n kunnon kepo laittoi meille osoitteen. Olimme kuitenkin rannassa ajoissa.

Laivalla menimmekin tällä kertaa seisovaan pöytään ja minä onneton söin lanttulaatikkoa, jonka tiedän närästävän tosi pahasti ja sen kyllä huomasin yön aikana valvoessani. Koirat olivat väsyneitä ja aivan unenpöpperössä, kun tulimme syömästä hyttiin. Peter tuli taas nukkumaan kanssani ja jossain vaiheessa yön aikana huomasin, että myös Keira oli mun sängyssä. Onneksi Peterillä tuli liian kuuma ja se lähti juomaan. Sillä aikaa leivttäydyin niin, että ei ollut enää pojalle tilaa tyttöjen pedissä.

.

Aamulla väsytti ihan älyttömästi ja meinasin jo pysähtyä levähdyspaikalle nukkumaan hetkeksi. Onneksi Outi soitti ja pysyin hereillä. Kotona olenkin sitten vain hoitanut koirat, purkanut tavarat ja nukkunut. Nyt elämä sitten rauhottuu ja pitää kerätä seuraavaa reissua varten rahaa. Siitä reissusta sitten tarkemmin myöhemmin.

Anne