Keiran ja minun leiriviikonloppu alkoi jo perjantaina kun lähdimme iltapäivällä ajelemaan kohti Kontiolahtea. Teimme matkalla pari pysähdystä ja olimme perillä yhdeksän jälkeen. Kaadoin osan takapenkeistä ja laitoin ison metallihäkin varustettuna pehmeällä korilla Keiraa varten. Yhtään purnaamista ei kuulunut koko matkan aikana eli käytän jatkossakin pitikillä matkoilla samaa  systeemiä. Koko matkan satoi, mutta sillehän ei voinut mitään. Myös saman aitan asukkaat Outi, Heini, Nemo ja Fico tulivat jo perjantaina. Olimme varautuneet eristämään koirat häkkeihin yön ajaksi, mutta ei tarvinnut. Yöt sujuivat rauhallisesti kun kaikki koirat löysivät itselleen sopivan nukkumapaikan. Tosin sunnuntaiaamuna herätessäni Keira oli Outin sängyssä ja Fico oli antanut kunnioittavasti siskopuolelle tilaa ja poistunut lattialle.

Lauantaina kävimme Joensuussa agilityharkoissa Suomalaisen Merjan opissa. Eka rata sujui hyvin, mutta sitten ohjaaja alkoi sekoilemaan palkkauksen kanssa. Keiralla riitti motivaatiota ihan mukavasti, vaikka tuuli oli kova ja tihkusadetta tuli. Illalla katselin koiratanssia, mutta emme osallistuneet koulutuksiin. Saija järjesti nakkivormulaa enkä ensin aikonut osallistua siihen lainkaan. Keira osoittautui kuitenkin nopeaksi ja tarkaksi vormulakuskiksi ja voitti kilpailun saaden hienon heijastinliivin jolle varmasti on käyttöä.

Illalla uni maittoi ja menimmekin ajoissa nukkumaan.Sunnuntaiaamulla aurinko paistoi. Meillä oli ensin näyttelykoulutusta ja sen jälkeen koirahierontaa. Sain kuvattua videolle Shantin hieronnan ja aion jatkossa hieroa myös Keiraa niiden oppien mukaan. Silja hieroi Keirankin ja olin ihmeissäni siitä kuinka hienosti Keira osasi rentoutua vieraan ihmisen käsittelyssä. Muutenkin Keira oli koko viikonlopun reipas ja yllättävän sosiaalinen. Pojat rökitettiin ja muutamalle tytöllekin piti vähän isotella. Pennut olivat ihania myös Keiran mielestä. Shanti ja Fico saivat "hellemmän" käsittelyin kuin muut pojat. Leirin päätteeksi valittiin leirin ahnein koira ja Keira nappasi sen tittelin vaikken olisi voinut uskoa Keiraa niin ahneeksi. Keiran on ensimmäinen ei-noutaja meidän perheessä ja ahneus on näköjään aika suhteellinen käsite:)

Tänän aamuna kävimme metsälenkillä Pian, Onnin ja velipuoli-Noan kanssa. Keira ja Noa eivät ole tavanneet toisiaan pitkiin aikoihin, mutta hyvin leikit sujuivat. Reipas ja rohkea poika on Noasta kasvamassa ja komeakin vielä.

Anne