Kun Keira aloitti juoksunsa, sai Peterin omistaja Anne T "iloisia" uutisia: tulemme teille viettämään joulua. Alunperin Keiran ja minun piti lähteä Raumalle joulupäivän aamuna, mutta Keiran normaaliastutuspäivä eli 11. juoksupäivä osui jouluaatolle ja aatonaattona Keira alkoi näyttää siltä, että missäs ne miehet ovat. Lapset viettivät joulua kanssani ja sain heiltä luvan lähteä jouluaterian ja lahjojen jaon jälkeen matkaan. Vähän yli seitsemän lähdimme  ja olimme perillä hieman ennen puolta yhtätoista. Koska Keira ja Peter ovat jo vanhoja tuttuja ja Keira seksihullunarttu, ei siinä pitkään pariskunta lämmittelyt vaan homma hoitui ripeästi. Anne toi lattialle maton ja Keira meni matolle seisomaan ja odottamaan Peteriä.  Koirat olivat 20 min kiinni ja Keira ehti jo tympääntyä tuossa ajassa. Se katseli peräpäätään ja Peteriä sen näköisenä, että lähe jätkä meneen.



Klo 23 alkoi yökirkko vanhassa Raumassa ja olmime silellä Annen kanssa vain viisi minuuttia myöhässä. Jumalanpalveluksen jälkeen kävelimme vielä hetken ihan ilman koiria rauhallisessa kaupungissa ihastellen jouluvaloja. Koska jouluna saa syödä yölläkin, niin mehän syötiin.

Aamulla kävimme akkalauman kanssa lenkillä ja sen jälkeen ehkä vieläkin nopeammin kuin aattona hoitui Keiran ja Peterin hommat. Annoin Keiran olla pari tuntia häkissä ihan rauhassa, että vauvansiemenet saivat mennä sinne minne niiden pitikin. Sitten ajelimme Turkuun äitini luokse syömään ja illansuussa alkoi tuskainen matka kotiin. Lunta pyrytti ihan älyttömästi ja näkyvyys oli nollassa. Kun lumiauroja tuli vastaan, oli vaan yritettävä pitää auto kulkusuunnassa ja toivoa, että tie jatkuu siihen suuntaan. Kahdeksan aikaan olimme onneksi turvallisesti kotona.

Keira ja myös Julia ovat hyvin tietoisia itse tiineydestään, kun molemmat ilmeisesti tuntevat jo jotain pari viikkoa astutuksen jälkeen. Niin nytkin, kun Keira alkoi nuolla ja nyppiä kylkiään. Kysyin tästä yhdeltä koirien lisääntymiseen erikoistuneelta eläinlääkäriltä eikä hän ollut koskaan kuullut moisesta. No tuon perusteella en vielä kuitenkaan uskonut Keiran olevan tiineenä. Vielä viikko sitten olin sitä mieltä, että tyhjähän tuo Keira on. Sitten yhdessä yössä karvat olivat vyötärön kohdalta alkaneet törröttää sivuille ja vyötärö oli kadonnut. Jopa minäkin osasin siinä vaiheessa päätellä, että onhan tuo sitten kuitenkin tiine. Varasin kuitenkin ajan ultraan, koska siellä saa pentujen lukumäärästä ainakin summittaisen arvion ja onhan se niin konkreettista nähdä ne möykyt. No tällä kertaa möykkyjä näkyi noin viisi.

Keiralla ja Peterillähän on ennestään jo seitsemän komeaa poikaa, mutta halusin silti uusia tämän yhdistelmän ja myös Anne T ymmärsi miksi niin halusin tehdä. Kaikki kasvattajat kehuvat omia kasvattejaan, mutta noista veljeksistä voin kyllä ihan rehellisesti sanoa, että tuon luonteisia kooikereita ei voi Suomessa olla liikaa. Pojat ovat ihanan sosiaalisia ja ulkoisestikin miellyttävät omaa silmääni kovasti. Narttupentuja on siis laitettu tilaukseen ja saa siellä olla yksi uroskin. Jos syntyy narttupentuja, jää yksi niistä meille kotiin. Sijoitukseen en aio edelleenkään pentuja laittaa. Jos ei sopivaa narttua synny, täytyy alkaa etsimään itselle narttua jostain muualta ja käyttää sille omia uroksia, jos päätyy jalostukseen. Julialla aion teettää vielä yhdet pennut  aikaisintaan ensi vuonna kunhan tarpeeksi kiva uros löytyy.

Pennut syntyvät helmikuun viimeisen viikon alkupuolella ja toivottavasti kaikki menee hyvin. Anne T on onneksi tulossa kätilöksi ja minä voin päivittää facebookia synnytyksen edetessä.  Nämä tulevat olemaan ensimmäiset talvipennut ja täytyy varmaan miettiä vähän uusiksi pentuaitauksen kokoa, kun ulkona ei paljon tule käytyä. Aiemmat pentueet ovat viettäneet suurimman osan hereilläoloajastaan ulkona ja silti sisälläkin on riittänyt menoa ja meininkiä.

Anne