Olemme kotiutuneet rankalta, mutta antoisalta ja menestyksekkäältä Norjan reissulta. Mukana matkassa olivat Anne T, Peter, Sade ja Keira.Torstaina ajoimme laivaan Naantalissa. Finnlines "pakkomyy" matkoihinsa illallisen sekä aamupalan eli siirryimme heti syömään. Syömisen jälkeen  aloimme heti nukkumaan, sillä yöunta ei ollut luvassa kovin montaa tuntia ja perjantaina oli edessä noin 750 kilometrin ajomatka läpi Ruotsin ja Oslon kautta Bo i Telemarkiin.

Anne T ajoi lähelle Ruotsin ja Norjan rajaa. Tankkasimme ja söimme vielä Ruotsin puolella edullisesti ja minä siirryin kuskiksi. Osuimme Osloon juuri pahimpaan ruuhka-aikaan ja välillä meno oli todella junnaamista. Sitten kun jonot loppuivat, aiheutin minä niitä jonoja. Oli tullut pimeää ja tiet muuttuivat koko ajan kapeammiksi ja mutkaisemmiksi. Onneksi ilma oli kirkas ja tiet suolattuja.

Navigaattori ei tunnistanut majapaikkamme osoitetta ja netistä tulostettujen ajo-ohjeiden avullakaan emme löytäneet perille. Kävimme sitten kysymässä yhdestä talosta ja löytyihän oikea paikka vihdoin. Mitään kylttiä ei ollut, sillä majoituspaikka oli avattu talvella vain koiranäyttelyvieraita varten eikä muuten siis ollut talvisin auki. Aamulla oli mielenkiintoista herätä, kun ei yhtään tiennyt millaiselta ympäristö näytti. Tällaista siellä sitten oli.

Lenkitimme koirat, söimme aamupalan ja lähdimme näyttelypaikalle, jonne oli vajaan puolen tunnin ajomatka. Näyttelypaikalla ei ketään kiinnostanut koirien rokotukset tai muutkaan paperit, ainoastaan numerolapun halusivat nähdä. Näyttelyyn oli tuotu paljon tosi nuoria pentuja turisteina. Vaikka kyseessä oli kaksipäiväinen KV-näyttely, kehiä oli vajaa 20 ja halli oli varmaan korkeintaan Messarin päähallin kokoinen. Näyttelyn lisäksi molempina päivinä oli tokokisat ja sunnuntaina agilitykisat.

Ehdimme katsoa monta rotua ennen kooikereiden arvostelua ja tuomari unkarilainen Miklos Levente ei todellakaan ollut mikään eriautomaatti. Keltaisia ja sinisiä nauhoja jaettiin paljon enkä nähnyt missään luokassa jaettavan SA:ta kuin luokkavoittajalle, jos sillekään. Näyttelyyn oli ilmoitettu 8 kooikeria, neljä urosta ja neljä narttua. Urokset olivat mielestämme tasokkaita, mutta nartut eivät yltäneet lähellekään samaa tasoa. Peter oli ainoa uros, joka sai SA:n ja oli sitten automaattisesti PU1 sertillä ja cacibilla. Valiouroskin sai pelkän ERI:n.

Peter

Keiraa ennen oli kehässä yksi nuorten luokan ja kaksi avoimen luokan narttua. Niistä kukaan ei saanut ERIä ja minua alkoi siinä vaiheessa jännittää oikein todenteolla. Juoksutin Keiran kerran kehän ympäri ja nostin pöydälle. Jostain syystä tuomari arvosteli Keiran lähes kokonaan pöydällä ja tuli vielä nostelemaan Keiran etupäätä ilmaan. Olin tosi onnellinen, kun näin kehäsihteerin ottavan punaisen nauhan lisäksi myös vaaleanpunaisen nauhan. Keira oli valioluokassa ja minä menin heti sanomaan, että haluamme myös sertin. Onneksi kehäsihteerit olivat ajantasalla ja kysyivät, että tuleeko koirasta Norjan valio. Minä en siinä tilanteessa olisi varmaan muistanut pyytää sitä ruusuketta ollenkaan.

kuva: Mary Kvarnström

Keirasta tuli Norjan valion lisäksi pohjoismaiden valio ja vahvistusta vaille oleva kansainvälinen muotovalio.

Keira

Sitten oli Peterin ja Keiran vuoro mennä kehään. Tuomari sanoi, että tässä ei ole mitään miettimistä ja lykkäsi Anne T:n käteen roppiruusukkeen. Tuomaria häiritsi se, että Keirassa on niin paljon punaista.

kuva: Mary Kvarnström

Peter esiintyi hienosti vielä ryhmäkehässä, vaikka päivä oli ollut pitkä ja tuomari tutki koiria kokoomakehässä varmaan yli puoli tuntia. No sijoitusta ei tällä kerralla tullut.

Väsyneinä, mutta niin onnellisina etsimme ravintolan, jossa söimme juhla-aterian.

 Uni voitti aikaisin illalla ja nukuimmekin tosi pitkän yön. Sunnuntaina aamupalan jälkeen kasasimme tavarat ja lähdimme taas näyttelypaikalle. Vuorossa oli agilityrata ja hyppyrata Sadeella ja Keiralla. Mediluokan 12 osallistujasta oli neljä Suomesta. Kisoissa kukaan ei kysellyt kisakirjaa, lisenssiä tai edes sitä, että olemmeko tulleet paikalle. Luokat olivat mini1:stä maxi3:een ja sitten taas aloittivat mini- ykköset. Palkinnot jaettiin vasta kaikkien kisojen jälkeen. Kaikki tasoluokat menivät samanaikaisesti tutustumaan rataan ja rataantutustumisaika vaihteli vähän sen mukaan kuinka monta osallistujaa oli kisassa. Esteet olivat onnettomat heppoisia. Esim. kepit olivat onttoja putkia, jotka sojottivat vähän mihin sattuu ja liikkuivat keskiosasta välillä ihan vinoon.

Ilmeisesti Norjassa oli ihan uutta se, että putki on puomin molemminpuolin, sillä siinä kohdassa suurin osa porukasta hyllytti. Sade voitti agilityradan tuloksella 15 ja Keira tuli tuloksella 24 kolmanneksi monien kommelluksien jälkeen. Keiran tulokseksi oli laitettu hyl ja kävimme siitä valittamassa. Varmaan tunnin päästä Keiralle olikin tullut tulos ja sai sijoituksen. Vain kolme kisaajaa sai tuloksen. Hyppyradalla Sade jätti harmittavasti viimeisen keppivälin pujottelematta ja ehti seuraavalle esteelle, Keira tuli kolmanneksi reilun sekunnin yliajalla.

Sade ja Keira

Olimme siis taas koko päivän näyttelypaikalla. Agilityradan viereen alkoi kerääntyä jo BIS-osallistujia ja näytti, että niistä suurin osa oli ammattihandelereita ja näyttivät seksuaalivähemmistön edustajilta.

Anne T lähti ajamaan kohti hotellia, joka oli vähän jo kotiinpäin ettei maanantaina tullut liian kiire ajaa Tukholmaan. Hotelli oli kauniissa pikkukaupungissa, mutta kaduilla oli tosi paljon rikottuja pulloja . Aamupalan jälkeen alkoi pitkä ajomatka kohti Tukholmaa. Anne T ajoi koko matkan. Lenkitimme koiria muutaman kerran matkan aikana, mutta muuten ajoimme lähelle Tukholmaa. Shoppailimme vähän ja siirryimme satamaan. Laivalla kävimme syömässä ja kaupassa ja eikun taas nukkumaan. Aamulla oli edessä matkan tylsin vaihe eli ajomatka kotiin.

Norja oli upea, mutta kallis maa. Matkaseura oli todella loistava, kiitos Anne! Tuloksetkin olivat hienot!

Keirahan aloitti juoksuaikansa Julian innoittamana pari kuukautta etuajassa eli Keira on nyt astutettu Peterillä. Tästä lisää seuraavassa päivityksessä.

Anne