Hollannin reissusta olen kotiutunut jo melkein kaksi viikkoa sitten, mutta aina vaan on ollut muka jotain tärkeämpää tekemistä, kuin blogin kirjoittaminen.
Matka oli mahtava ja toisaalta ihan kamala. Kamalaa oli antaa Lewis pois, vaikka tiesin alunperinkin niin käyvän. Kuitenkin tuo hurmaava pikkupoika valloitti sydämeni niin täydellisesti, että näyttleypäivän päätteeksi itkin enemmän kuin pitkiin aikoihin. Mahtoi siinä Lewisin perheen isäntä ihmetellä, kun olin koko päivän niin hyväntuulinen ja iloinen ja sitten yhtäkkiä paruin täyttä kurkkua. No eipä jäänyt ainakaan epäselväksi, että Lewis oli ja on minulle rakas. Toivottavasti tapaamme vielä joskus.

Matkahan alkoi 14.11 niin, että vein Keiran ja Julian tyttärelleni Helsinkiin hoitoon ja jatkoin matkaa Lewisin kanssa Turkuun äitini luokse. Neljän jälkeen olimme sopineet Raisioon pentutreffit kahden Lewisin veljen ja siskon kanssa. Vettä satoi ja oli pimeää, mutta pennut tulivat hyvin juttuun keskenään ja jaksoivat leikkiä puolitoista tuntia. Julle, Lenni ja Nita muistivat minut ja kävivät aina välillä leikinlomassa moikkaamassa. Varsinkin pojat olivat yllättävän suuria, toivottavasti kasvu hidastuu pian etteivät kasva liian suuriksi.

Anne T:n veljen luona vaihdoin vaatteet kuiviin ja jätin taas autoni heidän pihaansa "hoitoon". Lewis yritti isotella Peterille, mutta Peter oli sen näköinen ettei sitä olisi voinut vähempää kiinnostaa pikkukaverin isottelu. Laivassa jouduimme odottamaan hytteihin pääsyä, kun siivous oli kesken, mutta Lewis odotteli tyynenä käytävällä. Hytissä pojat jo innostuivat vähän leikkimään.

Aamulla matka jatkui Helsingborgiin ja siitä lautalla Helsingöriin. Sitten ajoimme Tanskan eteläosaan ja siitä lautalla Saksaan. Saksassa oli vielä vähän ajamista, mutta sitten olimmekin perillä ja tutuksitulleessa hotellissa Lubecissä. Viimeisen ajopätkän aikaan kuului takapenkiltä pari pientä vastalausetta Lewisiltä, mutta hienosti pentu jaksoi matkustaa. Lubecissä kävimme lenkillä ja haimme ruokaa. Monta ihmistä tuli tervehtimään Lewisia ja kyselivät ikää, rotua yms.

Perjantaina vietimme ensi muutamia tunteja lubecikiläisessä kauppakeskuksessa tehden edullisia ostoksia. Tavaraa oli aika paljon ja Anne-tehopakkaaja sai kuin saikin kaikki tavarat kyytiin sillä aikaa, kun käytin poikia lenkillä. Peter oli takakontissa ja Lewisin häkki vei yli puolet takapenkistä eli siksi tilaa ei ollut liikoja. Hollannin hotellille saavuimme alkuillasta ja menimme syömään Keiran isä-Limbon omistajan kanssa sekä Cantonin ja Moncin omistajien kanssa.

Lauantaina oli näyttelypäivä ja Lewis pääsi heti kehään. Yllättäen kehissä oli pöydät enkä ollut moista pennulle opettanut. Tosin en ollut käynyt edes näyttelyharjoituksissa, mutta Lewishan käyttäytyi kuin vanha tekijä. Tuomari käsitteli koiria kivasti ja pikkupentukehässä (4-6kk) meno oli rentoa. Omaa vuoroa odotellessa pistettiin pienet painit pystyyn ja yksi pennuista esiintyi tuomarille kyljellään. Olin kyllä ylpeä pikkupojasta, joka oli koko näyttelyn nuorin osallistuja. Meidän luokassa oli 8 pentua ja Lewis valittiin toisena jatkoon. Hollannissa luokkien neljä parasta pääsevät isoon kehään, jossa kilpaillaan luokkasijoituksista. Lopuksi luokkavoittajat kilpailevat pu1/pn1 sijoituksista eikä 2-4 sijoja jaeta muuten kuin valitsemalla varasertin saajaksi periaatteessa se sukupuolen kakkonen. Pennuilla ei ole asiaa näihin aikuisten loppukisoihin. Lewis sijoittui hienosti toiseksi luokassaan ja saimme aikamoiset aploodit, kun suomalaiset, ruotsalaiset ja englantilaiset kannustivat. Sain jopa Keiran ilmomaksun takaisin, kun osasin avata oikeassa paikassa suuni.

Peter sai eh:n suuren??? kokonsa vuoksi. Suomesta oli neljä muutakin kasvattajaa ja heille hienoja sijoituksia tuli lähes kaikille koirille ja Hennan Shanti korjasti koko potin olemalla näyttelyn kaunein koira. Vielä kerran onnea Henna! Onnea myös Hannan, Saijan ja Tiinan koirien hienosta menestyksestä! Ei tarvitse hävetä suomalaista kasvatustyötä maailmalla. Näyttelypäivän lopuksi oli sitten tuo alussamainittu Lewisin luovuttaminen. Sen jälkeen sain itseni koottua ja menimme syömään pannukakkuja hyvinkin kansainvälisessä kooikerporukassa (ruotsalaisia, virolainen, venäläinen ja saksalaisia).

Sunnuntaina ajelimme Hollannista Saksaan ja satamassa pienet shoppailut ja lautta, Tanska, lautta ja yöksi Helsinborgiin. Maanantaille jäi vain ajaminen Tukholmaan eli teimme pienen lenkin ja kävimme vielä Ruotsin Tuurissa eli Ullaredissa edullisilla ostoksilla. Matkan varrelle osui vielä Anne T:n lempikauppa Skeppshult, josta vähän valurautaa mukaan. Olimme Tukholmassa hyvissä ajoin ja laivalla söimme ja yllättäen kävimme vielä viime hetken ostoksilla.

Tiistaina ajelin Helsingin kautta kotiin ja hain tytöt kotiin. Valvontakameraankin onnistuin ajamaan, mutta selvisin onneksi kirjallisella huomautuksella. Kotona on ollut oudon hiljaista ja siistiä Lewisin lähdön jälkeen, mutta toisaalta niin huoletonta. Sanoin Annelle, että ei anna minun koskaan enää ryhtyä moiseen hommaan, mutta jos Oorbellen-pennut kiinnostavat ulkomaalaisia, on paras ettei sano "ei koskaan enää".

Näiden reissujen myötä on maailmani avartunut muutamassa vuodessa tosi paljon. Olen aina ollut huono kielissä, mutta niin vaan tälläkin kielitaidolla myin koiran Englantiin ja osasin jopa rupatella englantilaisten kanssa. Illallisilla puhuimme ruotsia ja nykyään pystyn jopa avaamaan jonkun keskustelun. Ja ajomatkat ovat aivan erilaisia ajatuksissani, kun teemme tuollaisia 3000 km:n reissuja. Ennen oli muutama sata kilometriä minulle pitkä matka, mutta esim. matka Turusta Helsinkiin ei tunnu missään. Tosin seurallakin on iso osuus eli kiitos taas Anne huippuseurasta. Mihis seuraavaksi?

Kuvia matkasta löytyy täältä http://oorbellen.kuvat.fi/#/kuvat/Hollannin+matka+marraskuu+2012/

Anne