Paljon on taas tapahtunut ja olen ollut ihan luvattoman laiska blogin suhteen. Jos taas kerran lupaisi tehdä parannuksen ja edes vähän useammin laittaa asioita ylös. Mulla oli kyllä toukokuussa yhdellä reissulla tärkeät päivämäärät ja tapahtumat mukana, mutta hotellissa ei ollutkaan ilmaista nettiä eli se siitä.

Oorbellen-koiria on käynyt näyttelyissä melko vaatimattomilla tuloksilla ellei oteta huomioon Maggien kahta sertiä, Nitan varasertiä ja sijoitusta pn-kisassa spanielierkkarissa ja Orsonin menestystä. Milalle tuli toukokuun lopussa sentään ensimmäinen sa, mutta muuten eh:ta, eriä ja yksi hyl.

Iisa starttasi agilityn sm-kisojen joukkueessa ja Keira sekä joukkueessa että yksilöissä. SM-voitto meni Keiran velipuoli-Kafille ja sukulaismies Olli pääsi hienosti agilityn mm- ja pm-joukkueeseen. Ensi viikonloppuna on vuorossa vuoden yksi kohokohdista eli agirotu. Keiralla on lauantaina kaksi virallista starttia, sunnuntaina joukkuekisa sekä senioreiden avoin sm-rata. Riemu-kultsun kanssa myös vähän ennaltasuunnittelemattomasti joukkueessa ja suunnitellusti senioreissa. Milakin yrittää startata alojoukkueessa Matin, Maggien ja Primon kanssa. Saas nähdä mitä siitäkin oikein tulee, mutta onneksi tämä on todellakin vain leikkimielinen kisa.

Ikäviä uutisia on tullut kahden Oorbellen-koiran terveyden osalta: Julian poika-Lennillä todettiin lannerangassa kaksi ylimääräistä nikamaa, joista toinen on epämuodostunut. Hienosti alkanut agilityharrastus jäi siihen, vaikka vielä ei onneksi ehtinyt mitään oireita ilmentyä. Röntgen ottettiin vatsataudin vuoksi ja sen jälkeen ortopedi tutki kuvat. Keiran Wiima-tyttärellä todettiin heti muutaman viikon ikäisenä pienisilmäisyys, mutta nyt tuli ilmi, että koira on täysin sokea ja on ollut syntymästään. Syntymäsokeutta minun on todella vaikea uskoa, sillä vaikka pentue oli iso, olisin kyllä huomannut, jos yksi pennuista olisi käyttäytynyt jotenkin oudosti. En koskaan huomannut sen olevan syrjäänvetäytynyt tai törmäilevän mihinkään. Wiima pärjää kotona ja lenkeillä loistavasti ja saa toivottavasti elää pitkän elämän rakastettuna perheenjäsenenä. Nämä molemmat terveysongelmat ovat olleet minulle tosi murheellisia asioita, vaikka tiedän etten voi näille mitään. Kummankaan perinnöllisyydestä eivät lääkärit ole pystyneet sanomaan mitään.

Vaikka välillä tuntuu, että olen liian herkkä tähän kasvatustyöhön, on kenneliini haettu kuitenkin uusi narttu viime lauantaina Tanskasta. Geea eli Vitovani's Genova D'Casingo asuu ystäväni Outin luona ja toivottavasti tulee muutaman vuoden kuluttua luokseni tekemään Oorbellen-pentueen. Omistamme Geean yhdessä. Geea äiti Castella on mielestäni eräs maailman kauneimmista kooikereista ja olen tavannut sen aiemminkin. Nyt pääsin tutustumaan Castellaan vähän paremmin ja erittäin kaunishan tuo on edelleen ja aivan hurmaava luonne. Jotain samaan on luonteessa kuin Keirallakin eli ei ihme, että tykästyin. Geean isä on saksalainen Benny, jota en ole vielä tavannut, mutta kuvien perusteella ainakin minun makuuni. Geea on vilkas, nopea ja äänekäs ellei asioita tehdä pikkuneidin mielen mukaan. Väritykseltään Geea on valkovoittoinen ja toinen siskoista on piraatti.

20140628_144141%5B1%5D-thumb.jpg

Kööpenhaminan lentokentällä jouduimme tekemään vielä normaalin tsekkauksen koneeseen, vaikka luulimme Finnairin tiskiltä ostetun koiralipun ja paikkavarauksen riittävän. Jono oli pitkä ja edessämme kymmeniä aasialaisia. Virkailijaksi osui vielä varmaan joku koiravihaaja tai muuten työhönsä totaalisen kyllästynyt tyyppi. Hän tiuski meille ja olimmehan me ihan liian myöhään siinä tiskillä. Loppujenlopuksi juoksimme viime tipassa tullitarkastuksen kautta koneeseen niin, että kone lähti liikkeelle ennen kuin olimme edes kunnolla istuneet paikoillemme. No loppu hyvin ja Finnairin lentoemännät olivat aivan ihania. Tanska oli kiva maa, vaikkakin kallis ja yllätys yllätys sielläkin satoi eikä ollut lämmin.

Anne