Lauantaina se sitten tapahtui, Julia sai agilityn ykkösluokassa kolmannen nollan ja siirtyi kakkosluokkaan. Julia kisasi ensimmäistä kertaa Hyvinkään lämpöisessä hallissa ja ensimmäinen kisa myös keinonurmella. Pohja ei tuottanut ongelmia, kun olemme kuitenkin käyneet jo monta kertaa Lahdessa harkkaamassa samantyyppisellä alustalla, mutta ekalla radalla vieras rengas sen sijaan oli Julialle liian hankala. Julia ei varmaan tajunnut mistä esteestä oli kyse, vaan jäi seisomaan renkaan eteen tyhmän näköisenä. Menin renkaan toiselle puolelle ja työnsin käteni renkaan sisään ja "vedin" Julian läpi. Vauhti hiipui kokonaan ja seuraava este oli muuri, josta toinen kielto. Yliaikaakin noista tuli, mutta muuten radalla oli ihan hyviäkin kohtia. Kontaktit menivät hyvin, keinua ei tarvinnut pelätä ja kepitkin otettiin hankalammalta puolelta.

Rengas oli myös toisella radalla ja oli ihan sellainen fiilis, että turhaa mennä koko radalle. Rengas oli neljänneksi viimeinen este ja siihen asti oli puhdas rata. Nyt tultiin muurilta suoraan renkaalle ja hyppäsihän Julia sen. Toiseksi viimeisen esteen jälkeen piti mennä vielä sivuun u-putkeen ja vasta sitten maalihyppy. Olen yrittänyt opettaa Julialle loppusuoran irtoamista  ja pelkäsin, että nythän se sitten irtoaa tietysti sille viimeiselle hypylle ennenaikojaan, mutta kahdella kädellä otin edelliseltä hypyltä ja sain kun sainkin putken oikeean päähän ja maaliin nollalla ja vajaa 4 s alle ihanneajan.

Kyllä sitten oli hymy herkässä. Radalta tuli viisi nollatulosta ja Julian sijoitus oli toinen. Kisat olivat meidän osalta ohi jo ennen yhtätoista ja sain hyppäristartin lahjakorttina. Ei ihan huvittanut jäädä iltaan yhdeksään asti odottamaan sitä kakkosen rataa.

My Saagakin sai uuden helan, jonka kävin ostamassa tänään.

Ensi sunnuntaina on Keiralla Vantaalla uudessa hallissa kolme starttia ja tänään oli viimeiset harkat ennen sitä. Toinen pohkeeni revähti harkkoissa, mutta ei onneksi kovin pahasti.

Jo aiemmin vihjailemani näyttelyreissu suuntautuu maaliskuussa Englantiin maailman suurimpaan koiranäyttelyyn eli Cruftsiin. Matkaan lähden Anne T:n , Peterin ja Keiran kanssa. Ajatus tuosta reissusta alkoi itämään jo vuosi sitten, kun Keiran ja Peterin narttupennusta olitiin Englannissa kiinnostuneita. Olisin pitänyt pennun meillä niin kauan, että olisi saatu otettua rabiesvasta-aineet ja olisimme vieneet pennun mukanamme. Niin kuin jotkut eli suurin osa blogini lukioista tietää, narttuja ei tullut, mutta ajatus jäi itämään.

Anne T vei viime kesänä Peterin Viroon näyttelyyn, josta oli mahdollisuus saada osallistumisoikeus Cruftsiin ja Peterhän sai sen. Kansainvälisillä muotovalioillahan on myös osallistumisoikeus. Peterhän on vahvistusta vaille c.i.b. Lähdemme reissuun maanantaina 5.3 ja menemme ensin laivalla 27 tuntia Saksaan. Saksasta ajamme Hollannin ja Belgian kautta Ranskaan ja sitten joko lautalla kanaalin yli tai junalla ali. Sitten alkaa varmasti matkan mielenkiintoisin vaihe eli ajaminen ns. väärällä puolella tietä kohti Birginhamia.

Olemme Englannissa kaksi yötä ja näyttelypäivä on perjantai. Menestystä en lähde Keiralle sieltä hakemaan, mutta onhan tuo varmasi kokemuksena ihan ainutkertainen. Pääsemme myös tapaamaan englantilaisia kooikerkasvattajia ja -harrastajia, joiden kanssa on tähän asti oltu vain kirjeenvaihdossa.

Takaisin samaa reittiä yhtä vuorokautta nopeammalla aikataululla ja jos kaikki sujuu hyvin, olemme kotona maanantaina 12.3. Autooni pitää vaihtaa kesärenkaat ennen reissua, sillä nastat ovat kielletyt keski-Europaassa ja Englannissa.

Anne